torstai 3. maaliskuuta 2011

Naisen kauneuspäivä.

Tämä juttu on ihan naisten oma juttu. Liekö turhuutta mutta olkoon. Miten te huolehditte ihonhoidostanne?
Säännöllisen ihonhoidon (sekä geenien) johdosta minulla on hyvä iho. Olen myös aina syönyt terveellisesti jonka johdosta minulla on myös hyvät hiukset (tällähetkellä puoleen selkään asti pitkät hiukset, eli hoitoa tarvitsevat). Kun lähden reissuun olen aina huolehtinut mukaan tietyt kosmetiikat, ihan perusihonhoitoon. Hiuksille lähtee aina mukaan luottotuotteet, aivan samalla lailla kuten hammasharja kuuluu mukaanotettaviin. Paljastan teille nyt kauneusvinkkini.

Minä puhdistan iltaisin  
-Silmämeikki lähtee Lumenen Waterproof (with Arctic Linen Seed) Eye Makeup Remover
-Sen jälkeen puhdistan
kasvoni Clinique rinse-off foaming cleanserilla. Tämän jälkeen kasvovesi ja sitten yövoide. Yövoiteena Louis Widmer Creme Nutritive. Vaihtelen kasvovoidetta eniten kuin muita tuotteita. Olen käyttänyt kasvovoiteena varmaan parikymmentävuotta Lancome-tuotteita, käytän edelleen. Äitinikin käyttää Lancomea ja aina kun joku käy ulkomailla - voidetta  tuodaan myös sieltä.
-Apteekista saa ostettua Louis Widmerin Emulsion Hydro-Active, Louis Widmer Creme de Jour ja Fluide Hydratant. Garnier Nordic Essentials on myös ihan kelpo voide.
-Simone Mahler hydratant beauty express cream - kasvovoide  oli ihana tuote.

Mikäli haluaa käyttää kasvonaamiota Joe Blasco Moisturizing Mask on hyvä. Kuorintaan olen nuoresta lähtien käyttänyt savipohjaista naamiota.
-Nykyään omistan Freeman Facial Scrub Apricot kuorinta-aineen (löytyy hyvin varustetuista tavarataloista). 
-Simone Mahler masque aux fraises - mansikkanaamio oli tehokas, kokeilin tätä tytönluona ihan muutama päivä sitten. Sain tutustua Sothys:in tuotteeseen, ihastuin.

Olen oppinut kuorimaan vartaloni säännöllisesti. Kesällähän suositellaan ennen auringonoton aloittamista vartalon kuorinnan tekemistä. 
-Lancome Exfoliance Corps (detoxifying body scrub) on ihana vartalonkuorinta-aine.

Hiukset: Olen ikäni pessyt hiukseni kampaamotuotteilla. On ollut monenlaisia merkkejä mutta nyt olen käyttänyt ainakin 5v. Redkenin tuotteita , koska ne pitävät hiukset hyväkuntoisina. Talvella kun pidetään pipoja ym.  Redkenin All Soft shampoo on takuuvarma hiustuote, olen kokeillut merkin melkein jokaista shampoota.  Schwarzkopf Bonacure Hairtherapy Moisture Kick on hyvä shampoo.  
-Redken Color Extend hoitoaine ja samanmerkin  
-Redken Rich Recovery hiushoito
-Schwarzkopf Bonacure Color Save latvahoito on mahtava.  
-Schwarzkopf Color Save Spray conditioner (jätettävä hoitosuihke laittaa aamuisin hiukset aisoihin). Suihkutan tätä hoitoainetta melkein joka aamu  hiuksiin.
Ennen hiusten suoristamista yms.  
-Wella High hair Crystal Styler setting lotion on  kelpo aine suojaamaan hiukset kuumuudelta.

Muita tuotteita mainittakoon Lancomen Color Ideal meikkivoide. Perusmeikki syntyy n.5 minuutissa. Käytän ripsien taivuttimia....
Apteekeista saa ihania tuotteita esim.
-Vartalovoide Natu Vive Pomegranate Moist Body Lotion on ihana, mutta mieto tuoksu. Samaan sarjaan on ihania käsivoiteitakin. Talvella apteekin perusvoiteita kuluu muutama iso purkki. Apteekista ostettava  
-Eau thermale Avene sarja on ihana.
-Käsivoiteena käytän Ldb Hydra Sensitive (with Aloe Vera).

No niin.... siinäpä sitä kun oikein alkaa listaamaan. En tietenkään käytä päivittäin kaikkia näitä tuotteita. Eikä mikään purkki yksistään ihmeitä tee. Saunakin tekee ihmeitä, eikö.
Hymy kasvoilla kaunistaa monesti enemmän kuin purkillinen   laadukkainta voidetta. Luonnollisuus kunniaan!!!Itsensähoitopäivänä  voi silti jotain piristystä päivään keksiä.
Ikeasta ostettu GODMORGON läpinäkyvä muovinen laatikko kemikaliotuotteille.




5 kommenttia:

  1. Sounds like a fun day of pampering with all the beauty treatments. Thank you for visiting and commenting on my blog. Nice to meet you! :) I'm sorry I do not know Finnish language. I used Google translator so that I could read your blog. Have a nice day!

    VastaaPoista
  2. Hello! I used the translator also to be able to read your blog. I really enjoyed it. Thank you for the nice comment you left me on my blog. Hope to talk to you again.

    VastaaPoista
  3. Hello Daisy, happy to see you here!!!I appreciate your visit. And nice to meet you too!:) I am quite new blogger and I am happy to have this enormous opportunity. Bloggers can meet lots of people. I hope we could visit again via internet. I Recently wrote to my blog one post in english - but it doesn't help you much. Translator have a bad habit - few words stay always in Finnish, so it is't quite perfect.
    But I hope it helped you enough. This english-language is dear to me. I and my friend used to wrote e-mails to each other in English. I (of course) encourage him to to that :). I have also studied english because of my career. I hope that you continue your interesting way to write. Bye.

    VastaaPoista
  4. Hello, Southern Comfort!!I am so grateful that you are my blog reader. I hope you can see some Finnish values from my blog: health, family, friends, career, hobbies. I have learn that life is about balance of everything. I have always tried to give a little bit luxury to the weekday.
    Like now - I am going to make some waffles...I'll hope that good smell of those can reach you on the other side of the Atlantic Ocean. Hope to hear from you again!!

    VastaaPoista
  5. Hello, I met your blog is beautiful, I was glad you went to see my blog: "I like redneck" I also have another blog corner of Grandma Mary: www.cantinhovovomaria.blogspot.com hope your visit of courtesy, I have barred some Finnish I do not know for their blog, said it was only for invited, I was sad because I feel so important to exchange cultural knowledge also pictures, images on decor, but unfortunately there are still prejudices of all kinds, but thank you for your attention and gentileza.kisses

    VastaaPoista