Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. marraskuuta 2013

Tiistai 05.marraskuuta 2013



Aamupalalla.
Kolme vuotta nyt blogia pidetty, neljäs alkamassa. Vuoden päättyessä tulee ajateltua asioiden kulkua - suuntaa jne.
Haluaisin blogissani välittää teille tunnelmia edelleenikin sairausvapaana. Eli täällä ei puhuta edelleenkään minkäänlaisista lääkärikäynneistä eikä oireista. Toivon että saat arkeesi ihan arkista tunnelmaa minun luotani.


Kauppaan pitäisi täälläkin lähteä, keräsin aamupalaa viikonlopun jämistä.
Suomalaista sämpylää ja suomalaista sinihomejuustoa Auroraa. Kaupassa maistatettiin ja ihastuin. Siis eko ruokaa, ei ole tuotu kauppaan Euroopasta ei ole tuotteen tarvinnut lentokoneella tulla aamiaspöytääni. :)



Stockmannin season sale löytö jonkinsortin kasvien kasvatuslaatikko mutta minä laitoin sinne valosarjan.




 Aamupalalla sytytin kynttilät ilokseni.



Pieni nopea DIY keksintö kun kynttilänpätkineni seisoin keittiössä. Tähän minun tarvinnut lisätä kuin leivinpaperinkaistale. Tyhjä teepussilaatikko, tässä voi pitää kynttilän pätkiä. Niitä jotka on joskus pitänyt jo sammuttaa enkä ole viitsinyt heittää pois. Anna jähtyä kynttilänpätkät lyhdyissä tai tiskipöydällä ennenkuin laitat laatikkoon. Omani ovat olleet vuorokausia tiskipöydällä tai metallitarjottimella ennen tähän laatikkoon pääsyä.

Hyvää uutta viikkoa!

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Hissun kissun vaapula vissun...



Hyvää viikonloppua kaikille ja kiitos piipahtamisestanne tänne. Yllä oleva kuva on yksi lempi luonto-kuvistani tänä kesänä: ilma oli kuin morsian (niinkuin on tapana sanoa). Luonto ei juuri voi olla enää kauniimpi.

 
Muratti on kasvanut jo näin. Liekö talvehtiminen sisällä vielä onnistuu?


sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Hetki ennen oivallusta.


Äiti antoi julkaista minun omatekemän postauksen, päivänä 29.04.2012. Kuvat on otettu Canon digital IXUX 60, ilman salamavalon välkettä. Aamun herkkiä hetkiä -----
ennen suurta oivallusta. Tänään heräsin aamuuni näin...




Tässä se oivallus...:)



Party time!!Yhtä juhlaa koko kuun vaihde!