Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnelmakuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnelmakuvia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. marraskuuta 2013

Tiistai 05.marraskuuta 2013



Aamupalalla.
Kolme vuotta nyt blogia pidetty, neljäs alkamassa. Vuoden päättyessä tulee ajateltua asioiden kulkua - suuntaa jne.
Haluaisin blogissani välittää teille tunnelmia edelleenikin sairausvapaana. Eli täällä ei puhuta edelleenkään minkäänlaisista lääkärikäynneistä eikä oireista. Toivon että saat arkeesi ihan arkista tunnelmaa minun luotani.


Kauppaan pitäisi täälläkin lähteä, keräsin aamupalaa viikonlopun jämistä.
Suomalaista sämpylää ja suomalaista sinihomejuustoa Auroraa. Kaupassa maistatettiin ja ihastuin. Siis eko ruokaa, ei ole tuotu kauppaan Euroopasta ei ole tuotteen tarvinnut lentokoneella tulla aamiaspöytääni. :)



Stockmannin season sale löytö jonkinsortin kasvien kasvatuslaatikko mutta minä laitoin sinne valosarjan.




 Aamupalalla sytytin kynttilät ilokseni.



Pieni nopea DIY keksintö kun kynttilänpätkineni seisoin keittiössä. Tähän minun tarvinnut lisätä kuin leivinpaperinkaistale. Tyhjä teepussilaatikko, tässä voi pitää kynttilän pätkiä. Niitä jotka on joskus pitänyt jo sammuttaa enkä ole viitsinyt heittää pois. Anna jähtyä kynttilänpätkät lyhdyissä tai tiskipöydällä ennenkuin laitat laatikkoon. Omani ovat olleet vuorokausia tiskipöydällä tai metallitarjottimella ennen tähän laatikkoon pääsyä.

Hyvää uutta viikkoa!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Aika tavaran kaupitsee ja chihuahua- testaa osio.



Lukijani, terveyhdys teille. Viimein sain
tälle hyllylle katsottua paikan.  Hyllyn hankin noin vuosi sitten. Enkelit saamiani lahjoja.


Lintuhäkkiin laitoin valosarjan - miellyttävää iltavaloa tuomaan. Pieniä
kuusenkoristepalloja alunperin Pentikin lasiseen kynttilälyhtyyn.


Pieni metallikuusi lähti varastosta lämpimien vaatteiden mukana sisälle. Tässä kuvassa on jotain, karkkisupersöpö lehden kansi, tuolinselälle jäänyt villatakki ja kuusi. Kaikki oli jäänyt sattumalta paikoilleen. Tämäkin kuva osa W.D:n elämää.


Chihuahua testaa - osiossamme vuorossa fleecetalvimantteli ja kurkkuystävälliset valjaat. Ensimmäinen koiranpuku jota ei tarvinnut "fixailla" meidän pojalle. Pukujen suunnittelijat kun mielellään tekevät pukuja tavalla että poika ei pääsisi pissaamaan vapaasti. Onneksi on kuunneltu jotain käsityötunneilla koulussa. Ja tämä asia on hoidettu.

Hyvää viikonloppua!!

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Pumpuleja tai pampuloita.


Otsikko kuullostaa Putouksen Usko Eevertti Luttisen sanailulta ( mutta ei ole )
sillä pumpuleita tai pampuloita tuohon ensimmäisen kuvan lasiseen purkkiin tosiaan sopisi.


 Pääsiäismunia tuli ostettua.


Näitä mustia kalentreita myy posti, eikä hintakaan ole kuin viitisen euroa. Kipin kapin hakemaan.
Nämä laukut muuten ostin yhtä aikaa taannoin. Yhteen aikaan minulla oli samanväriset Gabor:in kengät ja tämä oikeanpuoleinen Gabor:in laukku samaan aikaan. Guess:in lompakko.

 Ja hei, ihania body butter (vartalovoi) - ihonhoitotuotteita oli tullut Natuviveltä, myy apteekit.


perjantai 28. lokakuuta 2011

Vahvasti kokonainen.

Hyvää viikonloppua. Täällä tunnelmoi
teille Whitedeco...



koira ottaa kaiken irti fiiliksestä... "Ai mua kuvataan...". Tosiasiassa sain taas ikuistettua tällaista ihanaa spontaania "väkkyrä-meinikiä". Se tulee koiralle mukavasta olosta. Onneksi sattui olemaan kamera lähellä...

























perjantai 9. syyskuuta 2011

Tuikkukuppeja.

Tällaisia sisustusjuttuja täällä. Niissä on jo syksyn maku. Pieni valosarja on laitettu jo lasikuutioon ja lyhdyn sisään.

 
Minulla tuikut palavat kupeissaan esimerkiksi Kivi kupeissa, tarjottimien päällä (toisin sanoen AINA jollakin alustalla). Olen tarkka mihin kynttilät laitan palamaan. Tuikkukupit kun myös usein kuumenevat alta.


Harmi, ettei oikea lyhdyn valojen tunnelma välity kuvan kautta. Katsotaan nyt, saavatko valot olla kulhossa jatkossa. Nyt ne aivan ihanasti loistavat... Pieniä yksityiskohtia paljon...tuikun  alusia nämäkin.






     Hyvää viikonloppua!!!Kiva kun
           kävitte!!
         

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Kaunista ja herkkää.

   "On aivan hiljaista, ei missään ovi käy.
     on sudenhetki, tuttu tumma
                 keskiöinen,
      ei varjot liiku nyt, ei pilkahdusta näy,
      ajatus kiertää, niin etsien
     on sulla puheenvuoro,
     suuri
     hiljaisuus, mä vielä vastausta 
    odotan  ja toivon,
      pitääkö salaisuudet vielä päivä uus,
      ajatus kiertää, yö musta on "

Ote laulun sanoista laulusta Kuuleeko yö / esittäjä Paula Koivuniemi

       "Jos helmiä kyyneleet ois,
       mua rikkaaksi mainita vois,
       sinä rikkaaksi tehnyt mun oisit,
       Jos helmiä kyyneleet ois,
        Jos kyyneleet helmiä ois
       Niin ne luokseni kai sinut tois,
       sen vain tiedän, sä yksin vain voisit
       ne kyyneleet pyyhkiä pois"

      Ote laulun sanoista Jos helmiä   
       kyyneleet ois/ esittäjä Paula 
       Koivuniemi