keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Keskiviikko 28. joulukuuta 2016




Tämä amaryllis tässä suo vielä yhden kukan,  täältä kukinnon nupun suojasta. 
Hei taas, lunta on tullut muutaman päivän sisällä paljon. Lunta on satanut varmaan 20-30cm. Aamulla ja edelleenkin nyt illalla metsä näyttää kauniilta - suorastaan taikametsältä. Kaikki metsän puut ovat kauniisti lumen peitossa, oksilla oksasta riippuen lunta muutamasta cm:stä 10-15 cm:iin. Muutosta tapahtui myös lämpöasteissa, oli -13 astetta ja nyt lämpöasteet nousi puolella eli juuri äskettäin mittari näytti enää  -4 astetta. Kuusten oksat on lumen peitossa. Pajukot näyttävät taideteokselta kuin sermeiltä ja koivut - niiden oksilla lumi näyttää hattaralta. Kun kuljin metsätietä, joitain isoja oksia oli ilmeisesti lumen painosta kumartuneena alaspäin, vaakasuoraan vasten metsätien toisellapuolella olevia puita. Aivan kuin sillaksi yläpuolelleni kumartuneena.. Kaunista oli mennä lumikatoksen alta, taipuneen vahvemman oksan jokaisella sivuoksalla oli muutama sentti lunta.
Näky on ihana. Muistan ihastelleeni näkyä viime talvenakin. Mikään mainen valokuva ei anna oikeutta. Talvi on tähän asti ollut vähäluminen, nyt on siis kiritty hieman.

Joulukirkkoon laulu

1. Kello löi jo viisi,
lapset herätkää!
Juhani ja Liisi –
muuten matka jää.

2. Tässä vesimalja
silmät huuhtokaa!
Lämmin karhuntalja
reessä odottaa.

3. Vasta ruunan reessä
silmät aukeaa.
Siin' on silmäin eessä
synkkä metsämaa.

4. Aisakello helkkää,
loistaa tähdet, kuu.
Riemua on pelkkää,
hymyyn käypi suu.

5. Tuossa mökin Miina
kulkee kirkolle.
Taavetti ja Tiina,
nouskaa kannoille!

6. Mäenrinteen alla
talo törröttää,
joka ikkunalla
kaksi kynttilää.

7. Ruuna, virsta vielä
tepsuttele pois!

Tällä kirkkotiellä
aina olla vois.


Säveltäjä R.Raala (Berndt Sarlin)
Sanat Immi Hellen 

Tuota joululaulua olen ollut tarhassakin esittämässä. Rekiretkestä tulee mieleen kun kerran olin ihan oikeasti hevosen vetämän reen kyydissä. 
Hyvää loppuvuoden viimeisiä päiviä sinulle.
terveisin W.D




Kuvassa Oulun Vanhat Tervahovin Vanhat Siilot asukkaiden jouluvalaistuksissa ja päivällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti