sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sunnuntai 13. lokakuuta 2013



Hei, tässä sunnuntain kuvia teille lukijani. Ihanasti olette blogiini palailleet. Olette kyllä tulleet huomatuksi. Olen iloinen siitä että käytte täällä. Kodin sisustuksessa ei ole mitään radikaalia tapahtunut, verhot vaihtuu jouluisempiin jatkossa. Tähtikangasta ostin 1 metrin, tarkoituksena tehdä niistä solmimisnauhat tuleviin parvekeverhoihin.



Olen sytyttänyt jo muutaman kerran kynttilöitä palamaan tunnelmantuojaksi.


Vahakangas pöydällä. Tämäkin vahakangas joskus hankittu palana. Minulla on ollut jo jonkin aikaa tapana säilöä talteen puhtaat pahvipakkausmateriaalit joita enemmässä määrin arkeen tupsahtaa. Esim. verhopakkaukset pahvineen, ym. pakettimateriaalit. Moni ottaisi puhtaat pahvit mieluusti esim.askartelua varten. Maailmassa muuten aika moni asia on paketoituna asiakkaalle todella hyviin pahveihin. Huomaat jos tiedostat asian.


Leon tuorein nukkumakuva. Leo on ollut suloisena, kuten aina. Tänään Sulo-velipoika kävi kylässä ja monta hauskaa juttua taas saa jälkeenpäinkin nauraa. Aina tapahtuu jotain hupaisaa kun nämä kaksi on yhdessä.


Kesällä pyöränselästä vauhdissa otettu kuva. Halusin jakaa sen teidän kanssa.Niin ihanat värit.


Lyhtykausi tänäiltana avattu. Ensimmäisen kerran tänä syksynä lyhtyihin kynttilät. Jo pelkkä kynttilöiden sytyttäminen on hiljentymistä ja sisältää jonkinsortin hartautta. Elävä tuli on rentouttavaa katseltavaa - silloin kun se on hallitusti ja valvonnan alla palava. Olen aina vienyt syksyllä tuikkuja tms ulos palamaan. Muistan eräänkin kerran muinoin kahlanneeni takapihalla syvässä lumessa jotta saisin keskelle pihaa palamaan ulkotulen. Kuinka ihanaa sitä oli sisältä katsella. Juhlatuli - ulkotuli taisi olla nimeltään. Ja siitä oli kanssani iloitsemassa noihin aikoihin leikki-iässä oleva tyttäreni.

Kaikkea hyvää viikkoosi. Tulkoon se kullekkin sellaisena kun se tulee.
terveisin  W.D.

1 kommentti:

  1. No löysinpä Leo!nkin, kun oikein etsin ; ) Mikä suloinen pikkumies! Terveiset Párekilta.
    Näihin sinun kommentteihisi on muuten aika vaikea päästä. Tämä kirjoitustila ei tahdo oikein aueta, pitää kokeilla monta kertaa tuota Add a comment'ia ennen kuin tila aukeaa.

    VastaaPoista