perjantai 2. maaliskuuta 2012

Intuitiota.


"olisiko musta tuollaiseen?", "totta maar, haluatko avautua mulle?"

Intuitio. Intuitiivinen ihminen. Sen olemassaolosta ei rahallista hyötyä onneksi tule (mikäli niitä pokerinpelaajia ei lasketa mukaan). Se on rikkaus mutta voi olla jonkinsortin "taakka".  Intuitio ei ole olettamista tai ennakkoluuloa vaan esim. oikeaan asiantuntemukseen perustuvaa intuitiota. Sitä ei saa noin vain huis paus itselleen kaupasta ostamalla. Sisäinen ääni, kuudes aisti? Intuitiokykyä voi olla nuorella aikuisellakin.




Otsikkoni ei meidän yhteiskunnan arvojen vallitsemassa maailmassa painoarvoltaan uutiskynnystä ylitä. Eikä ole mediaseksikäs aihe, veikkaan. Mielellään laitettaisiin vastakkain intuitio ja toteennäytetty tieto/tutkittu tieto. Mielestäni nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.  Intuition avulla ei tehdä diagnooseja, onneksi. Intuitio voi auttaa johonkin päämäärää kohti menemisessä, ehkä tilanteiden ennakoinnissakin. Intuitio voi auttaa tilanteen kehittymistä haluttuun suuntaan. Itse puhun tunnetilasta. Kun olemme toistemme kanssa vuorovaikutustilanteissa/ tekemisissä.


Rehellisyys, itsetunto, hyvyys, viisaus, epäitsekkyys, itsensä asettaminen toisen asemaan on sanoja joita ilmiö tykkää ja tarvitsee elääkseen. Niitä tulee siis olla lähellä, mielellään ihan aidosti.  Intuition ympärille voi rakentaa hyvää rajattomasti. Jos kiinnostusta löytyy - voi kouluttamalla esim.vuorovaikutus-, tai ongelmanratkaisu -taitojaan saada intuitiollekin työtä. Hoito ja sosiaalialalla intuitiosta voi olla apua, kutsuisin sitä ihan henkiseksi pääomaksi. 

Intuitiosta voit lukea myös Talouselämä.fi 
sivuilta. Aiheesta on myös rajattomasti tietoa muuallakin...

Hyvää viikonloppua!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti