sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Hän joka on ihana.

Ajattelen (sori vaan jos joku tykkää kyttyrää) että useasta kalenteriin nimetystä päivästä mm. ystävänpäivästä, joulustakin on tehty hieman kaupallis-sävyitteinen. Tarkoitan sitä osta sitä ja tätä - rumbaa aikakausilehdissä esimerkiksi jo viikkokausia ennen lähestyvää juhlapäivää. Nyt jo tavarataloissa oli nähtävissä joulukaltainen esillepano tavaroiden suhteen. Ei kaupalliseen humputukseen silti tarvitse mennä mukaan.  Ei lahjat siirrä vuoria. Ihanat sanat siirtävät. En tarkoita sitä ettei koskaan voisi mitään ostaa. Voitaisiinko laittaa ajatusta tälle, hiilijalanjälkikin on jo monelle tutuu juttu. Tehdään itse lahjoja, kortteja, annetaan lahjaksi lupaus konkreettisesta  käytännön avusta, niille jota apua tarvitsee.  
Ollaan tänään onnellisia lähimmäisistä, vanhemmista, isistä ja äideistäkin jotka ovat niin paljon hyväksemme tehneet. Ollaan iloisia isistä ja papoista isänpäivänä. Kiitos siis näistä ihanista ihmisistä jotka pyyteettömästi rakastavat lapsiaan ja lastenlapsiaan ja me saamme rakastaa heitä. Yhdessä menee eteenpäin, tämä perhe, iloisena ja tyytyväisenä. Usko, toivo ja rakkaus on se, millä tässä maailmassa on merkitystä. Tämän päivän näen osittain lastenkin päivänä...Kaikkea hyvää siis isille perheisiin (oli sitten kyseessä uusperhe tai perhe, tai jokin muu) joissa rakastetaan lapsia tasapuolisesti ja heitä kunnioittaen.

Lapsiaan rakastaville isille Hyvää Isänpäivää toivottaa W.D. Tässä vielä tällainen ajatelma - kirjoittaja tuntematon.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti