Tämä on sisustusblogi jossa näet paljon estetiikkaan liittyviä asioita. Blogin kirjoittaja on ihastunut valkoiseen sisustukseen, harmonisiin ja hillittyihin sävyihin. Meri, luonto ja luonnollisuus, eläimet, kasvit, kukat ovat tärkeitä. Ekologisuutta tavoitellaan monessa muodossa. New England sisustustyyli lähellä sydäntä. Blogissani olevien kuvieni kopiointi kielletty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koiran vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koiran vaatteet. Näytä kaikki tekstit
lauantai 11. tammikuuta 2014
Lauantai 11. tammikuuta 2014
Hei vaan, lukijat. Toivottavasti pidätte vielä kynttiläkuvista.
Siis olen ihastunut ja tykästynyt kynttilöiden polttamiseen. Kumpi parempi sinkki-astia kivillä vai ilman?
Valkoisia kiviä oli paljon - oli hauskaa
jakaa ne omille puolilleen. Jotkun
ryynitkin ajaisi varmaan saman asian.
Leo aloiti pakkauskauden uudella
puvulla. Vaati taas yllätys yllätys
pientä "fiksausta" ennen kun puku
oli pitokunnossa. Perästä piti ottaa
täytettä muutama cm pois jotta puku
hieman lyhenisi, vatsan alla
olevaa kiinnitystä siirrettävä
etutassuihin päin, etutassujen edestä
ottaa "läpät" pois (kuvassa ei
ole vielä otettu riittävästi -
tällähetkellä on) että
käveleminen yleensä olisi
mahdollista...Sellaista
pientä mutta Leolle tärkeää.
Ai kun komea poju ja ihanan lämmin
fleece-sisävuorinen puku.
We are family too.
Hyvää viikonlopun jatkoa!
tiistai 27. joulukuuta 2011
Pieni suuri koira.
Tämä on sitten minun juttu.
Tämä juttu kertoo minusta, olen Luckyleo, siis "lykky-Leo", Lexa ystäville, Leo olen oikeasti. Nimeni on enne, eli olen syntynyt onnellisten tähtien alla. Perheeni on onnekas kun saivat pojakseen juuri minut.
Tässä hauska kuva menneitten vuosien varrelta. Kuva on otettu perheemme hotellireissulta. Jaksoin hassutella - olinhan tuolloin aika nuori. Olikohan kyseessä leikki kellä pokka pettää aiemmin? Kuka nauraa ensin? Ou jeah!! Kuka nauroi ensin, kuka nauroi ensin, kuka nauroi ensin....kertokaa nyt joku...:)
No en ainakaan minä....
Olen perheen vahtikoira, mutta usein vain vietän leppoisia "koiranpäiviä".
Kiltteyteni palkittiin jouluna. Minusta oli kiva saada paketti.
Paketista tuli tämä puku. Sitä tosin on hieman fixattava. Muutoin ei jalat liiku siten kuin pitäisi. Chihuahuan strategiset mitat kun ovat niin haastavat. Ja minunhan pitää pystyä oikeasti kävelemään. Nätti se on ja lämmin.
Perhe osti kissanvaljaat (höh)... Mutta ajattelivat vain minun parasta.
Ne ovat hieman keveämmät valjaat kuin jo omistamani.
Kuva kissanvaljaista (jotka osoittautuivat ihan mukiinmeneviksi, ei rasita kurkkua tai niskaa). Sitä seuraava kuva minun ilmeestäni kun kuulin että lähdetään aattona kylään. Kai pääsen mukaan?


Että sellaista, koiramaista menoa teille kaikille. Saa lähettää fanipostia!!!
Ps. talvitöppösiä en ole vielä tarvinnut kertaakaan tänä talvena. Yes!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













