Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stockmann. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stockmann. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. joulukuuta 2015

Tiistaina 8.joulukuuta 2015




Hei vaan kaikki lukijat. Tässä yksi päivä muistelin millainen tuoksu oli  70- luvulla lapsuuteni lähikaupassa.  Se on jäänyt mieleeni jollain kumman lailla. Tuoksu oli miellyttävä, ei siis huono. Muistan myös kun kävin itsenäisesti ostamassa Coca Cola  (joka oli ihanan mallisessa pullossa) pullon Valion baarista. Jäätelökin maistui eriltä kuin tänäpäivänä, Peppermint purukumista puhumattakaan. Valmistustavat ja raaka-aineet ovat muuttuneet. Maailmassa puhaltaa uudet tuulet niin myös Oulussa. Itse haluaisin 80-luvulle asumaan jos pääsisi jos näin humoristisesti sanon.

Mitäs sitten tähän päivään. Kauniisiin jouluvaloihin kiinnitinhuomiota kaupungilla. Stockmannilla edustalla  kauniit jouluvalaistukset myös. Lumoavat  lasten jouluikkunat lumoavat monenikäisiä. Stockmannin loppumista vuoden 2016 lopussa harmittelen.




                                Joulukylämme johon kuuluu muutama tällainen pieni myyntikoju.


Tällaisen kimallekatoksen alla oli mukavaa, järkevää valokuvaa siitä ei saanut. Minä kun kuvailen puhelimen kameralla silloin kun sattuu olemaan jotain mielenkiintoista kuvattavaa kaupungilla.
Niin ja meri on vellonut myrskyjen kourissa  viime päivinä, meri on vielä auki. Millon lie pakkaset tulevat...
Kaikkea kivaa sinulle sinne ruudun toiselle puolelle.
tv: W.D



lauantai 14. huhtikuuta 2012

Tervetuloa kesä!!!


Tällainen ilma tänään. Ajattelin ulkona takkini ollessa aivan lumessa - että - nyt ne sulaa loputkin - antaa sataa vaan. Ei paljon innosta ulkoileminen tällä räntäkelillä mutta pitihän sitä vapaapäivänä kaupungilla käydä.
Vastapainoksi sääkuvalle on totisesti tyynynpäälinen joka herätti Stockmannilla kiinnostukseni. Se oli laitettu tyynyyn ylähyllylle ja oikean kohdeihmisen se minusta löysi. Katsoin ensin, että meidän koirako se siellä...Tyynyliinan paketissa oli tällainen pieni yksityiskohta...



Voiko enää suloisempi tyynynpäälinen olla? Annan sen lahjaksi...:) Tosin saattaa käydä niin, että haen samanlaisen itsellenikin...

maanantai 6. helmikuuta 2012

Glamourous...



 It is a glamourous, glamourous...

Puhuimme tässä ystävän kanssa aiheesta millaiset verhot erään tapetin kanssa. Itse olen ihastunut silkkiverhoihin. Oi noita hohdokkaan värisiä silkkiverhoja!!!Helmenharmaa on suosikkini. Laadukkaita silkkiverhoja myydään mm.Stockmannilla. Siellä niitä voi käydä hieman hypistelemässä ja miettimässä olisiko aika hankkia sellaiset verhot.