keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Keskiviikko 11.joulukuuta 2013




Hei vaan ystäväiseni, siellä ruudun takana. Jouluvalojen ostaminen on sitten hankalaa (on niin paljon tarjolla). Onneksi jouluvaloja on jo ennestään kotona, mutta näiden valojen ostaminen oli harkinnassa parisen viikkoa. Nyt meillä on enkeli-heijastuksia myös seinillä. Kiitos ihanien joulupallojen.

Joulukuu on jo puolessavalissä, lumikin ehti tulla. Onneksi talventulosta ei tehdä tyyliin joukkoäänestystä - mitenkähän kävisi. Talvi vaan tulee. Ensimmäisenä lumentulon jälkeisenä päivänä oli NIIN kaunista että piti oikein päivitellä sitä ääneen. En kerennyt ottaa kun muutaman kuvan, koska tuli pimeä ja muutaman cm lumikerros oksien päällä poistui jo tuulten mukaan. 





Harvinaista, että rannan pyörätiellä voi vielä joulukuussa kävellä. Siis joutumatta kahlaamaan ilman että ei ole lunta polviin asti. Näin sillä kävelyllä tähtiä...:) Onneksi ne olivat vain lumeen heijastettuja.


Raita-pääty on saanut kaverikseen sänkyyn ihanan muhkeat peitot ja tyynyt.
Juuri mitään kummallista (mutta jotain pientä, niistä toisissa postauksissa) ei sisustuksessa ei ole tässävälin tapahtunut - olen yrittänyt pitää talveksi sisälle hankkimiani huonekasveja hengissä. 


Näin kirkassilmin Leo tähystää ulos...


Kyllä se jaksaa pälyillä kun se syö kohtuuhyvin.


Tässä muuten esimerkki-annos  Leon herkuista, kanaa yrjölän puuron kera. Niin ja hei, Arabian lautaselta, öhöm. Ei yhtään huonommalta lautaselta, ehei. Poikahan syö tyylillä! Napuja on tietenkin aina tarjolla.


Kyllä sitten kelpaa pitää päätä pystyssä...


Ensimmäisen lahjani sille annoin tuossa mennellä viikolla. Ihana karva vaikka kantolaukkuun. Käy petiinkin.


Ja tällainen ihanuus on koira-laumaan tullut. Ei meille mutta kuitenkin hyvin lähelle.


Tulokas opettaa vanhalle ketullekin uusia kepposia...
Eipäs tässä muuta. Kiva kun kävit täällä.
Hyvää Joulukuun jatkoa!
Olehan kilttinä, tontut ovat liikkeellä.
tv:W.D

1 kommentti:

  1. ihana postaus! :) huiskuhännät (mukaan lukien myös minä?) lähettää rakkaat terkut teille!

    VastaaPoista