Tämä on sisustusblogi jossa näet paljon estetiikkaan liittyviä asioita. Blogin kirjoittaja on ihastunut valkoiseen sisustukseen, harmonisiin ja hillittyihin sävyihin. Meri, luonto ja luonnollisuus, eläimet, kasvit, kukat ovat tärkeitä. Ekologisuutta tavoitellaan monessa muodossa. New England sisustustyyli lähellä sydäntä. Blogissani olevien kuvieni kopiointi kielletty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkoiset verhot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkoiset verhot. Näytä kaikki tekstit
perjantai 21. kesäkuuta 2013
Perjantai 21. kesäkuuta 2013
Juhannuksena vietetty aikaa perheen kanssa. On ehtinyt miettiä kukka-suunnitelmia, levähtääkin.
Hyviä Juhannusta kaikille toivotellen, täällä W.D.
Juhannusjunani, vanha lelujuna. Kumpainenkin osa löytynyt eri kirpputorilta.
torstai 21. kesäkuuta 2012
Kävellen.
Torstaita kaikille!!Ilmat eivät vielä hivele lomailijoita...Suomen kesä...:)Ajattelin piipahtaa tässä tervehtimässä teitä. Muutamana päivänä on saanut hoitaa tärkeitä asioita. Kun rannalle ei vielä ole ollut asiaa, olen shoppaillut. Olen hellinyt jalkoja - nimittäin ostanut kenkiä, mm. Asics Gel Nimbus 13 - lenkkikengät, ei niillä ihan lentoon lähdetä Potterin lailla mutta melkein. Seuraavat kenkäale:sta ostettua, -40-50% alkuperäishinnasta pois. Pidän kengistä jotka on helppo vain sujauttaa jalkaan ja menoksi...
Muita listaamiani kivoja kesäjuttuja: ihanat jalalle Ecco all terrain lite kesäsandaalit, tuoksu hyvälle Victor&Rolf, kesäkotiin Hemtex:stä Svaneforsin verhot, kädessä olkikassi....
Toppi by Esprit.
Hyvää juhannusta kaikille!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





