Tämä on sisustusblogi jossa näet paljon estetiikkaan liittyviä asioita. Blogin kirjoittaja on ihastunut valkoiseen sisustukseen, harmonisiin ja hillittyihin sävyihin. Meri, luonto ja luonnollisuus, eläimet, kasvit, kukat ovat tärkeitä. Ekologisuutta tavoitellaan monessa muodossa. New England sisustustyyli lähellä sydäntä. Blogissani olevien kuvieni kopiointi kielletty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siemenistutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siemenistutus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 9. huhtikuuta 2018
Maanantaina 9.huhtikuuta 2018
Hei vaan ja oiekin Hyvää alkanutta vuotta 2018! Ikkunassa kaktus Madam Stolzt:in keraamisissa ruukuissa. Olen laittanut mustasilmäsusanna kukan taimia siemenestä kasvamaan. Viime vuonna pidin väliä kukan kasvatuksessa koska myöhästyin istutusaikataulusta. Kasvuaika on lyhyt näillä korkeuksilla, syksyllä saa keskeyttää kukan ulkonaolemisen eli kukka ehtinee olla parvekkeella noin neljä kuukautta. Toki kukan voi talvehdittaa.
Tässä niitä pieniä mustasilmäsusannan taimin alkuja.
Piti vaihtaa joulukakstukselle mullat mutta päädyinkin sitten vaihtamaan ruukun maaorkidealle ihan käytännön syistä. Nyt joulukaktus saa tämän maaorkidean ruukun, saa siis sekin isomman ruukun. Nämä kukat tulen laittamaan lasitetulle parvekkeelle myös kunhan ilmat lämpenee. Muistakaa puhdistaa vanhat ruukut ennen kuin laitatte ne toiselle - ehkäisette näin kasvien tauteja.
Mukavaa kevättä.
terv.W.D
tiistai 24. helmikuuta 2015
Tiistai 24. helmikuuta 2015
Hei vaan blogin lukijat! Mitä haluan sanoa teille näin kevään kynnyksellä, talven selän jo taittuneena? Tänään ihastelin lisääntynyttä valoa kaupungin keskustassa jossa vain vähän aikaa sitten samaan kellonaikaan oli pilkkopimeää.On aika jolloin voi jo istuttaa taas kukkien siemeniä multaan ja katsoa mitä ihanaa niistä tuleekaan. Istutin taas niitä mustasilmäsusanna kukkia. Viime kesänä minulla oli ensimmäisen kerran ihan itse kasvattamiani kukkia. Toivottavasti kaikki taas kasvavat hyvin. Kukat loistivat pitkälle syksyyn (kaksi seuraavaa kuvaa viime kesältä).

Tämän maaorchidean ostin huvittavan halvalla, sain sen melkein ilmaiseksi...koska se oli hieman huonon näköinen. Olen saanut sen loistamaan ja se on talvehtinut vihreänä. Jaoin mullan vaihdon yhteydessä siitä kahteen ruukkuun.
Kukka-amppelissa valokoriste (paristoilla toimiva). Eikös näytäkin lampulta?
Kaikkea hyvää arkeesi, käyhän täällä taas!
terveisin W.D.
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Maanantai 24. maaliskuuta 2014
Päivän aforismi:
Arkeologi on paras aviomies, jonka nainen voi saada: mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä kiinnostuneempi mies on hänestä.
-Agatha Christie-
Today's aphorism:
An archaelogist is the best husband a woman can have. The older she gets the more interested he is in her.
-Agatha Christie-
Ihana nähdä helmililjan kehittyvän tuollaiseksi "isoksi". Molemmat tuikkukupit kirpputorilta. Iittalan Festivossa Balmuir:in pallokynttilä - muunlaista kynttilää siinä ei juuri tämän päivämielipiteen mukaan kannata polttaa.
Rahapuun juuressa kasvaa pienenpieni alku. Löytääköhän se tien ylöspäin...
Onkohan sille tilaa?
Rahapuuni lähettelee minulle "viestejä".
Se taitaa rakastaa minua, näetkö sinä sydämenmuotoisen lehden?
Missä luuraa 5.s pienenpieni kaktus?
Etualalla jo vuoden päivät samassa ruukussa elelleet kaksi pientä kaktusta näyttää esimerkkiä yhdessäelämisestä uusille tulokkaille. Takana pian yhteen istutettavat kaktukset.
Mitäs pidät tästä anopinkielestä? Taitaa olla kaikkien anoppien äiti, oikea anoppikaruselli, ei muuta kuin kyytiin vaan joka uskaltaa...
Eipä muuta kuin hei taas seuraavaan kertaan. Kiva kun kävit! Jätä jälki käynnistäsi kommentin muodossa, kerro minulle oletko sinä tehnyt vielä mitään kevät/kesäkukka istutus suunnitelmia tai ehkä jo peräti valmisteluja. Mitä kasveja olet viimeksi kotiin hankkinut? Aiotko kasvattaa rairuohon?
tv:W.D.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














