Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukoriste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukoriste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Sunnuntaina 26. marraskuuta 2017




Mukavaa marraskuun loppua kaikille lukijoille! Aloin kirjoittelemaan teille ajatuksiani tässä kun
aletaan olla siinä vaiheessa vuotta kun pimeä tulee jo iltapäivällä. Tässä sitten kärvistellään pimeydessä, yritetään silti pitää mieli iloisena.


Stockmann teki poistuessaan kaupungista palveluksen kaikille muille kaupoille. Tokmannilta löysin nämäkin koristeet, tässä patterilla toimivat kyntteliköt. En vielä ole tosin kokeillut niitä mutta ovat siinä jo valmiina.


Maaorkidea minkä ostin kukkakaupasta sellaisena yhden ruipelo yksilönä kymmenisen cm kokoisena
vähän surkeana yksilönä on jo hyvän kokoinen.
Se on kerran kukkinut alempana näet ihania kukkimiskuvia. Milloinkahan olisi seuraava kukinta?





Kevät siintää mielessäni jo nyt vaikkei olla vielä lähelläkään kevättä. Saati lähellä sydäntalvea.
Kukkien istuttaminen, josko sitä tulevana keväänä ehtisi istuttamiseen ajoissa.
Meri ei ole jäässä, ihan valtoimenaan pauhaa. Tuossa juuri kävimme rannalla katsomassa kuinka vapaana meri tyrskyää. Lämpöasteitä meillä täällä, odotellaan talvea.
Kaikkea hyvää päivääsi. Toivottelee W.D.



lauantai 26. marraskuuta 2016

Lauantai 26. marraskuuta 2016




        Pientä valojen ripustelua täällä. Kapan mallisesta verhosta kehittelin  salusiinit.
        Ei siis tarvitse aina hankkia  uusia verhoja. Ikkunatähdissäkin on sisällä joko paristolla virtansa saava    
        valo tai toisen ikkunakoristeen enkelipallo.
       Ainuttakaan lamppua ei tähdissä ole.



Kaikkea kaunsita sinulle joulun odotukseen. Terv. W.D.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Jouluikkunassa.



Jouluikkunat on ihania. Omani näyttää tältä.


Sen sisällä asustaa keiju ja siellä on satumainen puu.




Ihanat pikkukaverit saivat paikan vitriinistä aivan oikeutetusti.
 Hyvää viikonlopun jatkoa!!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Valoa ja lämmintä punaista.



Hyvää tulevaa sunnuntaita kaikille.
Valoköynnöskoristeen hankin pari vuotta sitten, ovat muuten ensi kertaa käytössä.


Tähtiä ei joulunvalmistelussa voi olla koskaan liikaa...


Tällaisia vanhoja, perinteisiä joulukoristeitakin löytyy.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Kaunista käsityötä katselemassa.



Hyvää joulukuun 3.päivää!! Tänään on alkaneet Perinteiset naisten joulumessut. Vielä huomenna mahdollista käydä. Paljon kaikkea silmää hivelevää - käsitöitä, ihania virkattuja mekkoja pikkutytön tylleröille, sukkia, vanttuita, koriste-esineitä, kakkuja. Oli hauska nähdä oman huivini kaltaisia versioita myynnissä. Huivi oli kyllä erinlaista materiaalia. Minun huivi on ulkomaan tuliaisia.

Tällaiset peilipöydät on minusta ihania. Ensimmäinen pöytä Dunelm Mill. Toinen on Hemnes peilipöytä ja peili. ikea.com.









       Hei hei! Inspiraatiokuvin  terveisin W.D.




Jokaisessa kuvassa on jotain hyvää, joka tehoaa minun sisustusmakuun. Vaaleus, rauhallisuus, järjestys...
Joulupuu kuva (postauksen ensimmäinen kuva) /Apartmenttherapy.com.
Makuuhuonekuva housetohome.co.uk
Eteinen kuva apartmenttherapy.com

lauantai 26. marraskuuta 2011

Turquoise White Christmas.


Valkoinen-vaalea turkoosi väriyhdistelmä jouluvärityksessä on mielestäni kiehtova ja puna-vihreä-valkoisen värityksen hyvä haastaja. Jouluna näkee paljon myös sininen-kulta väriyhdistelmää. Avotakan kansikuva (joulukuun numerosta vuodelta 2008). Tämä numero on mielestäni muutenkin ihanan inspiroiva.

Samasta lehdestä



Millä värillä te sisustatte jouluna?
Tähän turquoise teemaan sopii mielestäni hyvin Finlaysonin Coronna turkoosinväriset pussilakanat...

torstai 24. marraskuuta 2011

Enkeleiden pihapiiri.


Reseptien ystävänä on mukava katsella ruokablogien vinkkejä ja reseptejä. Pian alkaa torttujen ja piparkakkujen leipomiset. Tässä joulumaisema jonka pika pikaa sommittelin tuossa viimeksi.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Luonnon värit harmaa ja beessi. Jihuu!




Oli pakko kuvata tämä mahtava koivikko teille nähtäväksi. Luontokuvat alkaa mennä väriltään aika ykstotiseksi, joten pitänee tuoda väriä teitä piristämään jollain  muulla tavalla. :) Sää ei ihan ollut kuvaajan unelma, mutta minkäs teet.


Näiden luontokuvien ja jouluisten koristeiden myötä haluan toivottaa rauhallista sunnuntaita!


                   
Hyvää alkavaa viikkoa lukijoilleni! Lempivärejäsi mielikuvissa täältä lähettelen sinulle. Toivotan jokaiselle niin suloista ja reipasta tulevaa viikkoa kuin se vain on mahdollista, jokaiselle omalla tavallaan...W.D.

torstai 3. marraskuuta 2011

Paperitähtien lumossa.


On taas pian aika hakea joulukoristeet esille. Kävin eilen muutamasta paikasta  katsastamassa paperitähti- tarjonnan. Paperitähtiä on monenlaisia, monessa hintaluokassa. Eräässä liikkeessä jäi muutama koriste mieltä vaivaamaan - täytynee varmaan hakea pois....Itsellä on muutaman vuoden takainen paperitähti "Anita" (season collection by Oriva). Vastaavaa tähteä ei sattunut silmään, kun kaupungilla kierteli. Tässä päivän asu, taas huivi kaulassa. Rakastan huiveja, tämä huivi on Sandwich:in mallistoa. Neuletakki Vila clothes, paita Flash. Neuletakki on epäsymmetrinen muodoltaan eli etuosasta pitenee, ehkä hieman kietaisumallinen kun laittaa kiinni. Mikään ei estä pitämästä sitä näin, jokin vyökin voisi olla kiva siinä. Olinko liikkeellä maanläheisissä väreissä, taisin olla.:)



Ja vielä lopuksi tunnelmakuva kotoa. Ihanaa kun saamme vielä nauttia luonnonvalosta.