Näytetään tekstit, joissa on tunniste bling bling. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bling bling. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. tammikuuta 2014

Torstai 16. Tammikuuta 2014



Hei vaan lukijat! Kylmä ilma on saavuttanut tämän maan. Teidän täällä blogissa-käyntinne kunniaksi päätin julkaista hieman kuvia kotoani.

Joulusta ei ole enää kuin muisto vain. Joka päivä valon määrä lisääntyy mikä on mahtava asia.





Kasvit elävät horroksessa. Hillittyä kastelua, lisäilen hieman multaa pintaan.  Kuin peittelisin ne hienoiseen vaippaan.
Valkoinen, paksulehtinen tulilatva joka kesällä eli samassa ruukussa toisen tulilatvan kanssa on ihan unten mailla.
Mullasta torottää juuri ja juuri sen verran kaksi oksaryhmittymää joissa vihreää päässä. Se heiluttaa ja ilmoittelee että "täällä ollaan, älä nyt heitä roskiin minua". Tuolla se on keilapallon kokoisessa-, mallisessakin ruukussa vitriinien päällä muiden rinnalla.

Sillä lailla meillä on menty. Muraatti tiputtaa lehtiä, kolmatta talvea talvehtii sisätiloissa. Muraatti oli alkuun ihan pieni mutta nyt siinä on useita parinmetrin pituisia köynnöksiä.
Muutama hienoinen niksi silti saa kasvinhoidossakin olla. Niitä ei tosin kaikkia käytetä joka kastelukerta, jokaiselle on oma käyttötapa. Minulla ne on nämä tuotteet (hieman bling bling:iä niillekkin) :


Näitäkin pitää käyttää hillitysti, kysy neuvoa asiantuntijalta neuvot kasviesi hoitoon. Itse suihkuttelen kasveja ihan vedelläkin.


Niin että kiitos käynnistä taas. Ole ystävällinen ja jätä jotain pientä viestiä käynnistäsi - olisin siitä todella iloinen.
Terveisin W.D