Tämä on sisustusblogi jossa näet paljon estetiikkaan liittyviä asioita. Blogin kirjoittaja on ihastunut valkoiseen sisustukseen, harmonisiin ja hillittyihin sävyihin. Meri, luonto ja luonnollisuus, eläimet, kasvit, kukat ovat tärkeitä. Ekologisuutta tavoitellaan monessa muodossa. New England sisustustyyli lähellä sydäntä. Blogissani olevien kuvieni kopiointi kielletty.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusi vuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Uusi vuosi. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 1. tammikuuta 2017
Sunnuntai 1. tammikuuta 2017
Hyvää Uutta Vuotta 2017! Pari viikkoa sitten saamani Amarylliksen kukkiminen loppui ja vielä yksi alku multatasolta puski pitkän varren.
Annoin Amaryllikselle jossain vaiheessa multaa sipulin ympärille, multaa alusta lähtien hyvin vähän. Jotain mullan rippeitä desin verran laitoin olisiko ollut kylvö tai mehikasvimultaa.
Niin kaunista tuo kukan kasvu. Avautuminen ja kukkiminen. Niin amaryllis, vaikka luulis ei amaryllis ole yksivuotinen vaan monivuotinen.
Ei menee montaa kuukautta kun saa taas kesäkukat laittaa siemenistä alulle. Mustasilmäsusannia taas, luulen. Ellei jotain uutta kasvatettavaa keksisi. Pidän valkoisesta mustasilmäsusannasta.
Odotan kesää ja sitä että voi taas seurata luonnon elpymistä talvesta. Parveke on paikka jossa paljon kesäisin oleskelemme.
Kiva kun kävit taas täällä W.D. luona.
terveisin W.D.
tiistai 27. joulukuuta 2016
Tiistai 27. joulukuuta 2016
Joulu meni ja vuodenvaihde jo kolkuttaa ovella.
Amaryllis.
Tämä maaorchidea oli lasitetulla parvekkeella varmaankin lokakuuhun asti. Juuri ennenkuin ensilumi tuli otin sen sisälle. Olihan multa märkä vaikka en ollut kastellut, ilma oli niin kosteaa kun oli pieniä pakkasia ja sitten taas lauhtui. Annoin kuivahtaa, en kastellut ja nyt taitaa maaorchidea kohta kukkia. Tässä oli alunperin vain nuo paksut lonkerot.
Hyvää Uutta Vuotta 2017 kaikille!
terv. W.D.
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Taustalla Oulun Tervahovin Siilot asuinrakenus joka alempana kuvassa päivänvalossa. Heille jotka eivät tiedä niin tämän yläkuvassa näkyvän kauniin kerrostalon tilalla oli vielä muutama vuosi sitten vanhoja viljasiiloja jotka räjäytettiin jotta tämä uusi rakennus voidaan rakentaa.
Vanhojen viljasiilojen räjäytys: https://www.youtube.com/watch?v=rNlrQTWFyXA
![]() |
Kaikkea hyvää sinulle!
terv. W.D.
maanantai 31. joulukuuta 2012
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Tulevalle vuodelle toivon...
Hyvää Uutta Vuotta 2012! Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä lähipiirin kanssa, hyvän kirjan ja muutenkin lukemisen parissa. Kynttilät tuoneet tunnelmaa, pakko taas hehkuttaa kuvissa tuota kodin hurricane-lyhtyä. Ammuitteko raketteja? Minä tyydyin tällä kertaa puolelta öin vain katselemaan taivaalle ja nauttimaan näkemästäni. Leo-koirakaan ei pelännyt rakettipamauksia oli sen verran hyviä hajuja tuolla ulkona...:) Ne veivät kokonaan koiran huomion. Katseet on tulevassa vuodessa...Seuraavassa ihmeellinen "rakettiotos". :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















