tiistai 3. marraskuuta 2015

Maanantai 3. marraskuuta 2015




No hei vaan blogini lukijat - pitkästä aikaa. Olette olleet mielessäni usein, montaa juttua olen aikonut teille kertoa, monta jutunjuurta ollut mielessäni. Nyt istun tässä en muista niistä yhtäkään, no muistan, mutta mistä alkaisi. Ensinnäkin kiitos että olette vielä siellä ruutujen takana ja käytte täällä. Kiitos. Syksy on jo pitkällä, talvi ihan oven takana.  Syksy on ollut tosiaan kauniimpi kuin kesä. Pyhäinpäivänä tuli laitettua ensimmäisen kerran lyhty palamaan parvekkeelle, sinne parvekkeelle jonne olen joskus talvella suunnitellut tekeväni kuuman kaakao kupillisen kanssa matkan. Ei ole pitkä matka!


Minäkin olen jo hullaantunut taas näistä valosarjoista. Vanhoja ne ovat mutta aina niin mieluisia.


                                                             Kaktuksia uusia nämä kaksi.


 


                                                 Asetelmat minua kiehtoo entisenlailla.



                    Kaikkea hyvää sinulle tähän vuodenaikaan näin kun vuosi alkaa pian olla lopuillaan.
                                 Yritän parantaa tapani ja käydä morjestamassa teitä useammin!
                          Paistakoon päivä teille kaikille suotuisasti! Toivon teille kaikkea hyvää!
                                                                      Terveisin W.D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti