Tämä on sisustusblogi jossa näet paljon estetiikkaan liittyviä asioita. Blogin kirjoittaja on ihastunut valkoiseen sisustukseen, harmonisiin ja hillittyihin sävyihin. Meri, luonto ja luonnollisuus, eläimet, kasvit, kukat ovat tärkeitä. Ekologisuutta tavoitellaan monessa muodossa. New England sisustustyyli lähellä sydäntä. Blogissani olevien kuvieni kopiointi kielletty.
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Huhuu, vielä on narsissit hengissä vaikka viime yötä povattiin viimeiseksi kylmäksi yöksi ennen syksyn kylmiä. Ne nimittäin yöpyivät sisällä.
Meillähän ei viimeisiin ainakaan kupsahdeta...Kuvassa kukan sivuprofiili mutta kerrottakoon että kukkapuska ei tahdo syliin mahtua.
Ulkona käydessäni huomasin että koivujen silmut olivat auenneet, ilmassa lentelikin sellaista hienonhienoa "roskaa" siellä täällä - jota jo hetken luulin räntäsateeksi. Siellä ne solmun hatut lentelivät maahan.
Lehtiaiheet olivat vielä "rullalla", niin tuore tapaus avautuminen on.
Ostin H&M :stä tällaisen korin lastenosastolta, muistatteko joskus 80-luvulla kun oli näitä. Itsellänikin oli
tällainen. Tämä on vain lasten koossa ja ostin sen alunperin taimet mielessäni.
Muistattehan nämä korit hei...
Kirpputorilöytöni eteisessä vieraita vastaanottamassa värienergialla.
Pääsiäisen aikoihin hankkimani kukat ovat yhä voimissaan. Näitä helmihyasinttejä oli kaksi pientä kappaletta mutta päätin nyt istuttaa ne yhteen ja katsoa loppuuko niiden kukkiminen kun kauniit valkoiset kukat kuihtuvat. Tässä kukassa oli lappukin jossa luki Muscari, White magic. Tämä kukka menee tietenkin parvekkeelle takaisin - oli vain yökylässä.
No niin nyt näiden kuvien avulla päiväsi toivottavasti lähtee alkuun mukavan letkeästi.
Rakastan asetelmia. Ajattelin alkaa antamaan ekoiluvinkkejä tänne mikäli niitä pulpahtaa mieleen. Katsellaan niitä eri kerralla.
Hyvää loppuviikkoa!
tv:W.D.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kirpparilöytösi on energisen lämpimän värinen. Taimesi ovat hyvässä kasvussa ja eiköhän me saada niitä lämpimiä kelejäkin. Sade kyllä tuli todella tarpeeseen, nyt pääsen siirtelemään taimia. Kaunista viikon loppua!
VastaaPoistaKaunis tuo valkoinen helmililja. Minulla kasvaa pihalla penkissä vain sinistä. Täytyykin hankkia tulevaisuudessa molempia värejä. Niistä tulee kaunis ja näyttävä yhdistelmä.
VastaaPoista