Viikko käy loppuaan. Tänään laitoin pois viimeisen toukokuulla ostetun ruusu-yksilön. Tai onhan ulkoruukussa vielä suikeroalpi joka yhä vain jaksaa rehottaa. Mietin tässä eräänä päivänä yhtä loppukesän hiljaista hetkeä luonnossa, hiljaista metsätien vartta. Tarkoitan sellaista hiljaista hetkeä jolloin ei edes metsässä lymyävien lintujen tai muiden eläinten äänet eivät korviin kantautuneet. Metsäneläinten äänet kun ovat sellaisia rapinoita ja rapsahduksia. Siilien lyllertämistä, olisi mukava ajatella.
Useita kauniita maisemahetkiä olen ihan kotiympäristössä nähnyt. Oravan istuskelua hyvin lähellä. Kameraa ei vain ole ollut mukana. En yhtään ihmettele kun edelläkulkevalla miehellä räpsyi kännykkä useaan otteeseen kohti taivaanrantaa. Auringonsäteet pilvien lomasta merenpintaan. Tässä yksi tämän kesän luontolöydös, sanoisinko satumetsä tottatosiaan.
Tätä metsää tekisi talvellakin mieli käydä katsomassa, mikä näky siellä silloin vallitsee. Upea, veikkaan.
Luontotarkkailemisiin.
terv.W.D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti