Mieleen painunut tapaaminen.

Näihin tapaamisiin ihmisiin pätevät Punaisen Ristin ensiapuopit eivät paljoa auta. Tänä kesänä on luonnossa nähty paljon sekä kivoja että vähemmän kivoja asioita. Sorsa poikueineen tuli vastaan (en ehtinyt laskea poikasia, useita niitä oli). Ihania. Niille tuli hirveä kiire mennä vesialueelle pengertä alas muutaman askeleen päähän. Kaikki ehti, jokainen odotettiin.:) Turhaan minua ja koiraa pelkäsivät. Sitten se alkukesän siili juttu. Harmittava takaisku siilikannalle. Juuri talvesta selviytynyt siili oli makasi pyörätien varressa, epäuskottavan lähellä jokaisen kulkijan katsetta. Siili ei ollut aivan pieni, niinkuin kuvan siili.  Luulin että se nukkuu (koska se vielä liikautti horrosmaisesti päätään) mutta epäilin koska ei kai siilit nuku ihmisten näköpiirissä. Siirsin siilin varovasti muutaman metrin taemmas pusikkoon heinäalustalle vähemmän huomiota herättävään paikkaan - pois uteliailta katseilta.

Kuva Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto

Siilit on jotenkin niin reppanoita. Niitä on mukava seurata, ne ovat niin erikoislaatuisen näköisiä piikkeineen. Meidänkin mökillä niiden kulkemisia seurattiin monta vuosikymmentä. Kertomalleni siilille saattoi olla jotain  tapahtunut. Oliko jäänyt pyörän alle, tai oliko auto tölvässyt. Joskus joku autoilija typeryyksissään ajaa metsätiellä (missä ei saisi edes ajaa). Myöhemmin päivällä kävin katsomassa onko siili siellä (toivoin että se olisi lähtenyt pois) mutta kuollut se oli..Elämäni varrella olen ollut muutamassa pienimuotoisessa animal rescue-tilanteissa, jopa pesästä pudonnutta västäräkin poikasta pelastamassa. Västäräkin poikanen oli "pehmeästi pudonnut" pesästä, muttei vielä lentää osannut. Pyörätiellä tuo pieni tuli minua ja koiraa kävellen reippaasti vastaan. Tilanne oli koominen. Pikku poikanen : " terve vaan". :) Niin me vastakkain kadulla kohdattiin. Mitä ihmisenä teet? No ei ainakaan voinut jatkaa matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tyyliin: "kaunis päivä". Linnunpoikanen oli kova kävellen mittailemaan kaupungin liikehuoneistojen takapihoja. Hyvässä kunnossa oli. Lintuemokin ehti ja sai tulla sen luo mutta lopuksi se jätti poikasensa siihen. Päätös:se pääsi yhden toisen avuksi tulleen kotiin siksi aikaa kunnes on lentokykyinen. Sen ei tarvinnut "päättää päiväänsä"  mittailemalla katuja.

Kuva Yle.fi

Tänä kesänä oli linnunpoikanen pudonnut pesästä. Kerrostalon portaikon ylärakenteisiin oli äitilintu pesänsä tehnyt. Tämän linnun kohtaloa oli pähkäillyt kerrostalollinen ihmisiä ennen kun saavuin paikalle. Tälle yksilölle pudotus oli kohtalokas.  Aina ei vain osaa tehdä mitään vaikka haluaisi. Usein paikalle saapuu neuvojia (olen todennut näin käyvän joka ikinen kerta) -   suhtautumistavalla siten että "anna olla, luonto on sellainen"- tyyliin. Minun mielestäni jokainen luontokappale on yhtä tärkeä, vaikka saisi pelastettua yhdenkin. Jos ei  tiedä mitä tekee ja haluaisi tehdä jotain - kannattaa soittaa esimerkiksi eläinsuojeluyhdistykseen tai vastaavaan.

Hyvät siilisivut kiinnostuneille.
http://www.siilikiikarissa.fi/etusivu.php