Sydän

Olen aikoinaan harrastanut afosrismien ja viisauksien keräilyä. Niitä löytyy minulta todella paljon. Toivottavasti edes jonkin viisauden ideaa olen niistä  huomaamattani sisäistänyt  ja toteuttanut elämässäni. Joskus laitan teille näitä viisauksia tännekin.
Mutta :löysin tässä kätköistäni erään tarinan jonka olen  kirjoittanut muistiin 20v.sitten päiväkirjaani  jostain -mistä lie kirjoittanut ylös, en muista.  Tarina on minulla ollut tavallaan kadoksissa. Se on niin surullisella tavalla  kärsivän kauniin ihana tarina. Se avautui taas ensimmäisellä kerralla  luettuani  surullisena  tarinana. Aikoinaan, kun nuorena tyttönä löysin sen - olin hieman kauhuissaan tarinan surullisesta tavasta  kuvata asioita. En ehkä oikein ymmärtänyt viestiä. Sitä pitää pohtia, mitä se oikeasti tarkoittaa. Sanat kun merkitsevät jotain muuta kuin Suomen sanakirjassa sanalla tarkoitetaan.
Se tuleekin ymmärtää vertauskuvallisesti viisautena.  Lukijalle sen tulisi avautua mielestäni positiivisessa mielessä , koska sen tarkoitus on opettaa ja antaa toivoa. Tarina ei ehkä avaudu ensimmäisellä lukukerralla. 

Jaan sen teidän kanssanne nyt. Kannattaa lukea se rauhassa ja ajatuksen kanssa.



Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. Pyyteettömästi. Köyhä voi olla myös tavalla kohdella itseänsä.

Sydän

 (kirjoittaja unknown)

Minä häädin kerran asukkaani tielle, minä lähetin sydämeni kerjuulle. "Hae minulle vähän rakkautta", sanoin minä sille, "maksa vuokrasi, koska sinä olet saattanut huonoon huutoon minun taloni. Minä olen köyhä ja elän yli varojeni muka".

"Kumpa tietäisin, mistä sitä saisi", sanoi sydän,"jos perisin sinun saataviasi?"

"Ei, et mitään saisi. Älä kolkuta minun sukuni ovelle, älä minun ystäväni ovelle, älä niitten oville, jotka ovat minulle velkaa. Kolkuta köyhimpien majojen oville. Köyhä antaa vähästänsä."

Ja sydän läksi. Kului aikaa- vihdoin kuulin oveni takaa huokauksen. En avannut oveani. Minä arvasin, että se kerjuri tuli tyhjänä takaisin. Sydän häipyi matkoillensa jälleen. Kului aikaa. Sitten kuulin nyyhkytystä oveni takana. "Tuotko minulle rakkautta?"

"Rakkautta ei ole missään".

"En salli  sinun häpäisevän ihmistä. Mene, etsi." Sydän meni. Kului aikaa. Sitten se palasi jälleen. Se oli pysähtynyt kynnykseni eteen. Se oli näännyksissä ja rikki revitty. Se oli niin lokainen etten ollut tuntea sitä omaksi sydämmekseni enää. Minä otin se kädelleni. Se vapisi siinä tuskissansa kuin yliajettu pikku-lintu, jonka siivet ovat niin runneltuneet, ettei se jaksa enää lentää metsään kuolemaan. Ja sitten sen lyönnit taukosivat.

 Minä luulin, että  minun sydämeni oli kuollut, ja kiedoin se ympäri orjantappuraseppeleen. "Nyt minä olen päässyt taakastani", ajattelin minä ja katsoin vainajaani. Veripisarat kuin kyyneleet alkoivat vieriä okaiden pistämistä haavoista. "Elätkö sinä vielä", kysyin minä.

"Minä kuolen sinun kanssasi, matkatoverini", kuiskasi sydän peloissansa.

"Etpä sinä ole järkevä", sanoin minä. Ja nyt laahustan minä sydän rinnassani ja omat pistämäni okaan haavat kivistävät sen turhista värähtävää vähäpätöisyyttä. Ja minä olen köyhä ja elän yli varojen yhä.

Eikö ole perheemme kuvaaja saanut hyvin taltioitua kastehelmet ja kaikki....aah...

Olisi kiva tietää mitä ajatuksia tarina herätti? Kertokaa minulle.